Toimintakertomus 2022

12.04.2023
Hallinto ja jäsenistö
 
Seuran kevätkokous pidettiin Sport Forumilla 28.4.2022 ja syyskokous 26.11.2022.
Johtokuntaan kuuluivat Jani Parviainen (puheenjohtaja), Erno Teitti, Susanna Vanhanen, Marianna Närhi, Hannele Jalkanen(rahastonhoitaja), Juha Pekonen, Aapo Randelin ja Juho Kallio.
Johtokunta kokoontui vuoden aikana neljä (4) kertaa.
 
Vuoden 2022 lopussa seuran jäseniä oli 48, joista junioreita 10.Jäsenmäärä säilyi vuoden 2021 tasolla pudoten vain muutaman henkilön verran.
 
Kilpailutoiminta

 

Liigakausi 2021-2022 saatiin pelattua koronavuosien keskeytymisten jälkeen kokonaisuudessaan.
Naisten joukkueessa pelasivat Viivi Paksu, Susanna Vanhanen,Marianna Närhi ja Jutta Niemelä. Lopputuloksissa naiset jäivät niukasti mitalien ulkopuolelle sijoittuen neljänsiksi.
Miesten joukkueessa vastaavasti pelasivat Erno Teitti, Tuomas Häkkinen, Aleksi Leskinen, Ville Koskinen ja Markus Vanhanen.Miehet palasivat mitalikantaan saavuttaen pronssia.
 
Edellisvuoden tapaan miesten 2. joukkue jatkoi pelaamista 1-divisioonassa toimien junioreiden ”sisäänajojoukkueena” aikuisten peleihin. Kolmatta joukkuetta ei enää ilmoitettu jatkamaan 2-divisioonassa. 
 
Liigajoukkueiden tukijoina toimivat Osuuskauppa Suur-Savo, Lähitapiola ja Siiskosen leipomo.
 
19.2.2022 oli tarkoitus järjestää junnujen Keitsi cup -osakilpailu, mutta se jouduttiin perumaan osallistujapulan vuoksi.
 
12. - 13.11.2022 pidettiin junnu ja Masters GP Mikkelissä. Molemmat luokat saatiin pelattua edelliskertojen peruuntumisten jälkeen. Kisojen yhteydessä Mikkelissä pidettiin myös Suomen squashliiton seuratoiminnan kehittämispäivät. 
 
Juniorit menestyivät jälleen mainiosti henkilökohtaisissa Suomenmestaruuskilpailuissa, joista kirkkaimpina loistivat Aapo Teitinmestaruus luokassa U17 ja Aapo Randelinin mestaruus sarjassa U19. Lisäksi Viivi Paksu saavutti hopeaa sarjoissa U17 ja U19.

 

Joukkueiden Suomen mestaruuskilpailuissa tuomisina oli myös komea saalis. Misq:n juniorit nappasivat hopeaa sarjoissa U15 ja U19. Joukkueissa pelasivat Reko Ruuttu, Valtteri Rautio ja Viivi Paksu. Ja vanhempien sarjassa Aapo Teitti, Juho Kallio ja Aapo Randelin.

Junioritoiminta

Kaudella 2021-2022 junioreita oli mukana ryhmissä kymmenkunta. Harjoituksia pidettiin kolmena iltana viikossa. 

Valmennusvastuussa junioreiden harjoituksissa toimivat seuran omat jäsenet kiertävin vuoroin.

Mikkelin kaupungilta saimme jälleen liikuntapaikkatukea kenttämaksujen kattamiseen.

Harrastajatoiminta

Harrastajatoiminta oli jäsenien itsensä sopimien vuorojen varassa. Perinteinen Melaturnaus Kouvolan Squashia vastaan päästiin pelaamaan tällä kertaa Ksq.n isännöimänä. Kouvola vei voiton aikuisissa ja junioreiden kiertopalkintomela jäi Mikkeliin.

Muu toiminta

Vuosi 2022 oli Mikkelin Squashin toiminnassa historiallinen siinä mielessä, ettemme järjestäneet isoa kilpailutapahtumaa. Päätöksen taustalla oli tarkoitus vetää hieman henkeä. Isojen tapahtumien järjestäminen kysyy aina resursseja ja pienenä seurana ne ovatmeillä rajalliset. 

Uusien junioripelaajien Hipposquash pidettiin 5.9.2022, jossa lajiin oli tutustumassa kolme junioria.

Junioreille pidettiin kevätkauden päätös 23.5., jolloin käytiin tutustumassa Padeliin. Syyskaudenavaus 23.8.2022 oli perinteiden mukaisesti Susiniemen leirikeskuksella kisaillen, saunoen ja syöden. Paikalla oli noin parikymmentä henkeä nauttimasta hienosta säästä ja Nuorisoseurakunnan tarjoamista leirikeskuksen tiloista.

Mikkelin squashin golffarit olivat Kouvolan Squashin vieraana seurojen välisessä golf-kisailussa. Tuloksena tällä kertaa oli niukka tappio Ksq:n onnistuessa viemään kisan voiton.

Yhdessä Eslin kanssa järjestimme syyskuussa Tsäänssi-liikuntatapahtuman, jossa tarjolla oli viidesti ohjausta Squashin saloihin Oskari Laihon vetämänä. Puolenkymmentä innokasta oppilasta olivat tapahtumaan oikein tyytyväisiä.
 

Mikkelin Squash ry:n johtokunta

Luo kotisivut ilmaiseksi!